Jottei nämä postaukset ihan tylsäksi tekstiksi vain menisi, niin sain Maisasta viime sunnuntain ja eilisen treeneistä videota. Sunnuntaina alkoi jo kuumuus painaa ja eilen sade teki kentästä ja erityisesti putkista niin liukkaat, että Maisa ei ihan täysillä liikkunut. Mutta kuitenkin, tässä hieman liikkuvaa kuvaa Maisan menosta:
Sunnuntain treenit. Rengasta hakee vielä radalla, jatkamme siis sen treenaamista vielä pienemmässä kokonaisuudessa.
Keskiviikon ohjatut treenit. Maipe oli aika hyvä, takaaleikkaukset putkilla ovat parantuneet hurjasti!
Käytiin tällä viikolla myös tokoilemassa Sennin ja koirien kanssa. Maisa ei oo tokoa treenaamalla treenannut vähään aikaan, mutta ainakin liikkeestä seisominen on napsahtanut kohdilleen! Sennillä oli myös kamera mukana, joten saatiin myös kuvia.
Maipe seuraa
Maisa ruudussa
Ruutuun lähtö
Vähän estehyppyä
Myy melkein 7v., näyttää lähinnä pennulta kesäturkissa :D
Tokottelujen ja humputtelujen päätteeksi lähdettiin vielä koko lauman + kahden parsonin voimin lenkille.
Milou, Lola, Myy, Hertta, Maisa, Kaapo & Kerttu
Check! Matkakarkit enää puuttuu, sit oon redi.
VastaaPoistaJa ehkä myös pakkaus, koirien ruuat, Martan matkaköyttö jne, mut noon pikkujuttuja :)
KESÄRETKI!
Joo, ei sovi unohtaa matkaeväitä! Mutta ehkä me hankitaan ne huomenna kauppareissulla?
VastaaPoista