Alkuvuosi tammi-helmikuu kisattiin Myyn kanssa vielä kakkosissa. Viimeinen nolla ja serti oli niin monta kertaa lähellä, että meinasi jo epätoivo iskeä, noustaanko me ikinä kolmosiin.
Maaliskuun alussa Lappeenrannan kisoissa Mika Moilasen radalla napsahti kuitenkin se viimeinen nolla kera SERT:n ja menolippu kuninkuusluokkaan!
Kevät ja kesä kisattiin kolmosissa saaden muutama hyppärinolla, mutta agiradoilla näkyi epävarmuus vielä kontaktien suhteen. Huhtikuussa pääsiäisviikolla asteli Maisa taloon, enkä ole kyllä päivääkään katunut, että likka muutti meille! Kesä meni lähinnä opettaessa kakaralle leikkimistä ja helppoja noutojuttuja. Myös muutamissa näytelmissä käytiin Maisan kanssa.
Elokuussa tehtiin perinteinen Sumi-vierailu Hannan luokse ja käytiin samalla reissulla myös Kuopiossa Emmiinan luona. Oli huisin hauska ja treenin täyteinen viikko!:)
Elokuun lopussa oli muutto Hyvinkäälle ja koitti opintojen alkaminen. Ollaan kaikki kolme viihdytty Hyvinkäällä tosi hyvin, vaikka seuraa ja treenipaikkaa meillä ei vieläkään ole niiltä kulmilta...
Syksyn aikana ollaan kisattu Myyn kanssa melko ahkerasti. Varmempi ote kontakteihin on näkynyt koko tekemisessä ja nollia alkoi tippumaan myös agiradoilta. SM-nollat ovat muuten periaatteessa kasassa, mutta tupla puuttuu vielä. Sertejäkin on ollut tarjolla useamman kerran, mutta ne ovat antaneet odottaa vielä itseään. Maisan kanssa käytiin myös muutamat näytelmät.
Tavoitteet vuodelle 2012:
Myy
- Tuplanolla

- Osallistuminen SM-kisoihin Jyväskylässä
- 2 x SERT, 2 x SERT-H
Maisa
- NOU1
- 3 x SERT
- FI MVA
- Agissa startti 1-luokassa
Mutta ennen kuin päästään tavoittelemaan näitä tavotteita, on aika juhlia vuoden päättymistä ja uuden alkamista, joten The Circus & Hello 2012 - here I come!